AFCH - Naiset (3 - 4)

Aika: 28.2.2015 16:00
Paikka: Leaf Areena
Sarja: 2-divisioona


(1-1,0-3, 2-0)

Päivän jälkimmäinen peli käytiin rakasta naapuria AFC Hirvensaloa vastaan. Vaikka varsinainen panos ottelusta puuttuikin, niin molemmissa leireissä oltiin kuitenkin voitosta kiinnostuneita, eikä edes AFC Hirvensalo lähtenyt kaivamaan hawaijipaitojaan vielä kaapista.

kuva_paidasta.jpg

Hawaijipaita

Ottelusta muodostuikin varsin intensiivinen, ja matkaan mahtui useampia kovia kaksinkamppailutilanteita. Molemmat joukkueet esittivät ajoittain myös todella pirteää karvauspelaamistaan, ja saivat sen myötä toisensa ajettua ahtaalle. Vielä kun yhtään tilannetta ei jätetty kummankaan toimesta kesken niin hyvä ralli oli valmis alkamaan. Tällä kertaa se päättyi ansaitusti punaisten nimiin!

”Oltiin pelissä kyllä se pallollisempi joukkue ja etenkin hyökkäyspäädyssä kokonaisuutena vahvempi joukkue. Onnistuttiin rakentamaan hyviä syöttöketjuja ja useampia hyviä maalipaikkoja, ja hieman paremmalla viimeistelyllä ottelu olisi voinut revetä meille isomminkin. Meillä oli kolme kentällistä, jotka kaikki löivät itsensä peliin, ja nyt pelaamisesta löytyi sitä tarvittavaa tekemisen meininkiä myös, jonka myötä saatiin ansaitusti kaksi pistettä vielä taskuun. Vaikka nämä pisteet eivät sarjataulukkoa mihinkään suuntaan hetkautakaan niin voitto Hirvensalosta maistuu toki aina.” – Loiston aitio ynnäilee tyytyväisenä pelin jälkeen.

RS

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 000:41VastustajaVastustaja
1 - 112:51Lindroos MinkaVesanen Johanna
1 - 215:13Paju HeidiTuovinen Minna
1 - 317:19Hämäläinen SariLindroos Minka
1 - 428:25Loponen JanetteLilja Nonna
2 - 432:26VastustajaVastustaja
3 - 443:53VastustajaVastustaja
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
Torjunnat:
Leppänen Ann-Sofie: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Leppänen Ann-Sofie
Maalivahti
2Nyroos Fanny
Hyökkääjä
3Grönroos Joanna
Puolustaja
7Grönroos Jennifer
Hyökkääjä
13Filppula Linda
Puolustaja
14Vesanen Johanna
Hyökkääjä
15Lilja Nonna
Hyökkääjä
17Lindroos Minka
Hyökkääjä
20Hämäläinen Sari
Puolustaja
22Paju Heidi
Puolustaja
23Eronen Johanna
Hyökkääjä
24Suominen Satu
Maalivahti
27Tuovinen Minna
Hyökkääjä
44Leppänen Henna
Puolustaja
91Loponen Janette
Hyökkääjä
-Jalonen Sami
Valmentaja
-Pätsi Rauli
Valmentaja
-Särkelä Risto
Joukkueenjohtaja