Joukkueiden kuulumisia!

06.01.2020

Pelikausi on jatkunut jo puoleen väliin (hiukan ylikin) ja kaudestakin mennyt jo 2/3. Joten korkea aika hiukan katsastaa missä mennään tytöissä ja naisissa (Loisto/FBC). Koska edellisestä on mennyt niin pitkään, niin otetaan juttuun bonuksena jokaisen junnuikäluokan valmentajan näkemys myös messiin.

Vuodenvaihteessa moni oli päivittänyt sosiaalisessa mediassa, että millainen oli edellinen vuosikymmen. Vuodenvaihteesta on niin lyhyt aika, joten ei ole myöhäistä varmaan todeta et Loistossa edellinen vuosikymmen oli erittäin tapahtumarikas ja ikimuistoinen. Vuonna 2010 toiminta lähti tyhjästä liikkeelle ja nyt vajaa 10 vuotta myöhemmin voi todeta että paljon hienoja asioita on tapahtunut ja toiminta laajentunut. Kiitokset kaikille ketä on seurassa 10 vuoden aikana messissä ollut niin pelaajana, valmentajana, toimihenkilönä kuin vanhempanakin. Tai vaikka fanina :)

3.finaalin_maali.jpg

Tämä Alf Hermansonin ottama kuva kauden 2014/2015 finaalista. Kuvassa olevista vielä neljä pelaa seurassa.

Sitten palataan nykyaikaan :)

F-tytöt

Äffissä on ikäisikseen jo "kokeneita kehäkettuja" paljon. Pelit ovat menneet mukavasti maaliverkkojen pöllytessä useasti ja tytöillä on ollut mukavaa. F-tyttöjen pelit jatkuvat tulevana sunnuntaina Sport Gardenilla ja sinne täytyy allekirjoittaneenkin päästä mukaan.

Äffien valmennukselta ei saatu kommentteja, viikonlopun pelit varmasti jo mietinnässä eikä aikaa tuhrata muuhun :)

E-tytöt

Uusia E-ikäisiä tuli seuraan niin paljon, että saimme iloksemme kaksi joukkuetta sarjaan. Peli-ilo joukkueilla on kova ja kehitystä paljon tapahtunut sitten elokuun. Joukkueet ovat jaettu käytännössä yseihin ja kymppeihin ja he pelasivat alkusarjan samassa lohkossa. Loppukaudeksi ysit pelaaat ylemmässä jatkosarjassa ja kympit alemmassa jatkosarjassa. Ysien pelit jatkuvat 18.1 Kalannissa ja kymppien pelit 26.1 Raumalla.

Valmennuksen mietteet: "E-tytöissä tulokset eivät ole keskiössä, vaan yksilön sekä joukkueen kehittyminen. Tyttöjen innokas harjoitusmotivaatio on näkynyt hienosti myös kehityksessä ja vaatimustasoa onkin nostettu koko ajan. Lajitaitojen kehittäminen onkin saatu tasapainotettua hienosti jokaisen pelaajan lempipuuhan, pelaamisen kanssa harjoituksiin. Tarkoituksena on tarjota jokaiselle tytölle tasonsa mukaisia otteluita sekä kasvattaa itseluottamusta ja pelirohkeutta tarpeeksi kovien haasteiden parissa. Vaikka tulokset eivät ole keskiössä, osoittavat harmitukset virheiden tai häviöiden jälkeen tervettä kilpailijan luonnetta. Syyskautta voidaan pitää onnistuneena kun tyttömäärä on lisääntynyt kauden aloituksesta sekä treeneihin tytöt saapuu aina iloisina"

IMG-20200106-WA0000.jpg

Kuvassa E-tytöt pelaavat vastakkain

D-tytöt

D-tyttöjä on myös mukavan suuruinen joukkue. "Aikamoinen" sakki tämäkin on positiivisessa mielessä ja varmasti sattuu ja tapahtuu kun nämä tytöt kokoontuvat :) Alkusarjassa tytöt sijoittuivat kolmanneksi ja selviytyivät ylempään jatkosarjaan. Ylempi jatkosarja starttasi jo joulukuussa kahdella hienolla voitolla. Tulevana lauantaina sarja jatkuu Vehmaalla.

Valmennuksen mietteet: "Hiljalleen oikeaan suuntaan, unohtamatta hauskanpitoa. Kovempi vaatimustaso yhdistettynä yhteistyöhön, kohti parempaa ymmärtämistä pelistä. Tätä on koitettu treenien ja puheen kautta avittaa ja jokseenkin onnistuttukin siinä"

C-tytöt

C-tytöt pelasivat itsensä hienosti SM-sarjaan ehkäpä jopa monen yllätykseksi. Ja eipä nuorella joukkueella ole sielläkään jääneet sivusta katsojiksi, vaan koossa on kymmenen pelin jälkeen hienosti seitsemän pistettä. Tyttöjen pelit jatkuvat Kempeleessä 19.1. Kannattaa kuitenkin merkata kalentereihin 8.2, sillä se on ainoa turnaus joukkueella koko runkosarjassa jolloin pääsevät pelaamaan Turkuun ja Sport Gardenille. Siellä on samana päivänä kaikki 10 SM-joukkuetta.

Valmennuksen mietteet: "Keväästä asti harjoiteltu tavoitteena SM-sarja. Siinä tavoitteessa onnistuttiin ja nyt taistellaan kynsin ja hampain nuorella joukkueella pääsystä playoffeihin. Siellä yksittäisissä peleissä voi tapahtua ihmeitä. Peli on kauden mittaan kehittynyt joukkueella, toki kehityskohteitakin löytyy."

IMG-20200106-WA0001.jpg

Kuvassa Sonja kovassa kaksinkamppailussa vastustajan kanssa

B-tytöt

B-ikäisiä meillä on seurassamme harmillisen vähän. Seuramme B-ikäiset harjoittelevat A-tyttöjen kanssa + Eeva ja Henrika naisten edustuksessa. Näistähän ei saa vielä joukkuetta, joten isona apuna täällä on olleet myös C-tytöt. Näistä on kuitenkin syntyny hyvä poppoo ja joukkue on pelaa 12 joukkueen aluesarjaa, jossa se on tällä hetkellä kuudentena.

Valmennuksen mietteet: "Isosta ikähaarukasta huolimatta Been joukkue on pärjännyt ylialueellisessa sarjassa hyvin. Pelit ovat olleet nousujohteisia, onnistumisia on tullut laajalla rintamalla. Kevään tavoitteena joukkuepelin kehittäminen, yksittäisen ottelun läpivienti."

A-tytöt

A-ikäisiä tyttöjä on seurassa suhteellisen paljon, jos laskee A-tyttöjen runkopelaajat + naisten edustuksessa olevat A-ikäiset. Ilman naisten pelaajiakin joukkue on taistellut peleissä mukavasti ja pystynyt haastamaan hyvin myös osaa kärkijoukkueistakin. Joukkue on tällä hetkellä juuri pudotuspelikarsintaviivan yläpuolella kahdeksantena. A-tyttöjen pelit jatkuvat 18.1 sarjan pisimmällä reissulla, eli Oulussa.

Valmennuksen mietteet "Alkukausi ollut A-junnuilla pelillisesti haastava. Suhteellisen pienellä pelaajaringillä ollaan jouduttu menemään, naisista onneksi välillä on saatu apuja. Tavoitteeksi asetettu play offs karsintaviivan yläpuolella vielä ollaan ja suoraankin play offs paikan saavuttaminen toki vieläkin on mahdollista. Joulutauolla on nyt akut ladattu täyteen ja seuraavia SM mittelöitä jo odotellaan.."

Naiset edustus

Nuori edariryhmä varmisti viikonloppuna paikan pudotuspelikarsintaan hyvillä otteilla. Tulevan kauden SM-paikka on varmistunut jo ennen joulua. Jos pudotuspelikarsinnan voittaa, niin silloin paikka varmistuu myös tulevaksi kaudeksi NLA-liigaan. Viisi runkosarjan peliä jäljellä ja jos näistä yhden voittaa, niin sitten runkosarjan voitto varmistuu ja kotietu pudotuspelikarsintoihin on selviö. Paikka voi siis varmistua jo tulevana lauantaina kotipelissä Losbia vastaan.

Suomen_Cup.jpg

Emilia, Tuulia, Iida ja Late tuulettavat maalia Cupin pelissä

Naiset Original

Joukkue on tällä hetkellä kuudentena alueen kakkosdivarissa.  Joukkueessa on mielenkiintoinen miksaus pelaajistossa ja kohta palapelin palat alkavat loksua kohdilleen ja veikkaan että keväällä alkaa lentokeli. Varoituksen tästä sai jo sarjaa johtava KaPa, jolle tappio Loistoa vastaan on kauden ainoa sarjassa. Sarja jatkuu 18.1 Huittisissa.

Naiset 3

Naisten kolmonen pelaa nelosdivarissa. Joukkue koostuu A- ja B-tyttöjen pelaajista ja on C-ikäisiäkin tyttöjä käynyt peleissä auttamassa. Lisäksi hienoa, että Emmi on palannut lajin pariin + joukkueessa on vahvistus myös Saksasta asti. Joukkue voitti syksyllä oman lohkonsa ja pelit jatkuvat keväällä ylemmässä jatkosarjassa. Pelit jatkuvat 12.1 Leaf Areenalla.

Matti

21.09.2019Otteluliput ja kausikortti
06.01.2020Joukkueiden kuulumisia!
08.10.2019"Triplaviikonlopusta" kuusi sarjapistettä ja paikka Suomen Cupissa kahdeksan joukkoon!
29.09.2019Liiga-avauksesta voitto, tiistaina kotiavaus!
21.09.2019Edarin kausi käynnistyy huomenna!
03.09.2019U16- ja U17 tyttöjen maajoukkueleirillä Loiston väriä!
03.09.2019Naisilla hyvä viikonloppu Tukholmassa!
16.08.2019Loisto Cupissa jälleen urheilun juhlaa!
07.08.2019Loisto Cupin A-tyttöjen ennakko!
06.08.2019Loisto Cupin C-tyttöjen ennakko!

Siirry arkistoon »