N1: HuKu vei pidemmän tikun playoff-karsinnassa, Naisten kausi päätökseen!

19.03.2014

Lauantai 15.3.2014. Toistaiseksi isoin päivä Loistonaisten historiassa päivätään em. leimalla. Naisten 2.divisioonan runkosarja on saatu päätökseen ja Naiset selvittivät tiensä sarjassa hienosti heti ensimmäisellä kaudellaan neljän parhaan joukkoon, ja kohti alueellista playoff-karsintaottelua.

Karsintaparien arvonnassa Naisten vastustajaksi valikoitui salolainen HuKu (Huvinsa Kullakin). HuKu on ehtinyt tulemaan varsin tutuksi jo kauden aikaisemmista kohtaamisista, alkaen toukokuisesta Mimmit mukaan – turnauksesta. Keskinäiset välienselvittelyt runkosarjan osalta (3ott.) päättyivät Loiston nimiin 2-1, maalierolla 9-8 punaisille. Lopullisessa sarjataulukossa Loiston ja HuKun välillä oli kuitenkin tasan 0 pistettä, ja Loisto olikin edellä vain paremmin sujuneiden keskinäisten otteluiden perusteella. Jatkoon tiensä selvittäneistä joukkueista HuKulla oli selkeästi eniten tehtyjä maaleja runkosarjassa, Loistolla puolestaan selkeästi vähiten päästettyjä maaleja. Tästä Loistotilastosta on paljon kiittäminen joukkueen maalivahtien lisäksi myös joukkueen puolustajia, sekä koko viisikon puolustusmoraalia, joka joutui kauden aikana testiin lähes liigatason karvauksenkin eteen, etenkin SBS Wirmoa, sekä BK NGD:tä vastaan pelatuissa otteluissa.

Karsintaottelun lähtökohdat ja asetelmat olivat varmasti kaikilla selvillä, ja tiedettiin, että pienet asiat tulevat ratkaisemaan ottelussa paljon. Ottelu pelattiin 1.divisioonan sarjamääräyksillä, joka Naisten pelikirjassa on vielä suhteellisen koskematonta materiaalia. Osalle joukkueen pelaajista tehokas peliaika 3x20min ei suinkaan ollut ennenkuulumatonta, mutta joukkueelle joukkueena tämä oli tietenkin uusi juttu. Siihen kun lisätään vielä ansiokas kenttäkuulutus Mestarin (H.Halkion) johdolla pelaajaesittelyineen, ja musiikkeineen niin voidaan todellakin puhua meille uudesta jutusta.

Raportti karsintaottelusta Loisto - HuKu

Tapahtuma oli lopputuloksesta huolimatta todella hieno, ja kokemus joka rikastutti meitä todella paljon. Enkä puhu nyt (vain) lipputuloista! ;) HuKulle iso hattu mahtavasta kannattajajoukosta hallilla, mutta kyllä katsomosta löytyi myös komeasti Loiston punaista ja rivit Naistenkin takana olivat hyvässä kunnossa. Iso kiitos koko talkooväelle avusta, ja totta kai mahtavalle yleisölle (143 silmäparia)! Tätä salibandy, sekä eritoten nais- ja tyttösalibandy kaipaa jatkossakin!

Naisten kausi päätökseen

Tappion myötä viralliset pelit ovat Loistolta tämän kauden osalta pelattu. Komea debyyttikausi poiki ”hyväksyttävän tuloksen” lisäksi paljon myös oppia tulevaan, ja varmasti joukkueen sisältä löytyy nälkää myös alkavalle kaudelle.

Uuden sarjatason myötä joukkue pääsi pelaamaan useita uusia tuttavuuksia vastaan kauden aikana. Omiaan olivat totta kai, ei pelkästään pelillisistä syistä AFC Hirvensaloa vastaan pelatut ottelut, joissa oli täysin erilainen lataus muihin peleihin verrattuna. Vastustajan ajatuksia kohtaamisista ja kauden kuulumisista on hieman vaikeampi lukea, siltä suunnalta kun ei tappiopeleistä juuri raportteja tai mediaa löydy. Hyviä, kovia ja tiukkoja kohtaamisia kaikki kolme kuitenkin olivat ja näistä on hyvä jatkaa. Kohtaamiset näkyivät myös katsomon puolella, ja etenkin Sport Gardenilla ja SB-areenalla pelatuissa otteluissa ylitettiin molemmissa 50 katsojan rajapyykki.

AFC Hirvensalon pelin suurimpina vastakohtina olivat ottelut SBS Wirmoa sekä BK NGD:tä vastaan. Kurinalaisesti omaa pelitapaa noudattavat ja salibandya pelaavat joukkueet esittivät ajoittain komeaa pallorallia, mutta joita vastaan myös itse saatiin oma peli toimimaan ja päästiin ajoittain pelaamaan varsin mallikelpoisesti lattiapalloa. Ainoastaan yksi Wirmo kohtaaminen meni selkeästi Loiston nimiin, kun Huittisten pehmytkentällä Wirmo taipui vajaalukuisena puhtaasti 5-0. BK NGD:tä vastaan kaikki kolme kohtaamista olivat todella tiukkoja ja vähämaalisia. Yksi voitto, yksi tasapeli, ja yksi tappio lienee rehellinen sarja heitä vastaan.

Sarjan keskikastiin jäänyt KaPa-65 tarjosi myös upeita pelejä, etenkin Suomen Cupin toisen kierroksen kohtaaminen on jäänyt positiivisella tavalla mieleen. Hieno joukkue, josta varmasti kuullaan jatkossakin!

HuKusta onkin jo tullut raportoitua suhteellisen kattavasti, joten siirrytään vielä sarjan putoamiskarsintoihin jääneisiin. Näistä etukäteen meille tutumpi joukkue oli RunU, jota vastaan aikanaan ollaan pelattu mm. muutama harjoituspelikin. Tällä kaudella pelit olivat varsin Loistopainotteisia, mutta Runun erinomaisen maalivahtipelin ansiosta myös heitä vastaan jouduttiin toisinaan koville. Sarjassa kaksi voittoa Loistolle ja yksi tasapeli oli kai kohtuullinen tulos, mutta sarja olisi voinut mennä yhtä hyvin 3-0 Loistolle. Hieman sama tilanne oli myös SBS Rupua vastaan pelatuissa otteluissa. Rupua vastaan kohtaamiset tosin pysyivät vähämaalisempina verrattuna esim. RunU – peleihin, ja kauden edetessä Rupu paransi myös kyllä otettaan peli peliltä. Vahva arvio (puhtaasti veikkaukseen perustuen) on se, että kolmosdivarista nousua tavoittelevilla SalBalla ja TVA:lla on iso työ edessään, ja varsinkin Rupun viime aikaiset esitykset ovat olleet sen verran vakuuttavia, että sarjapaikka ei ole ainakaan heidän puoleltaan jaossa ihan hevillä.

Mielenkiinnolla seurataan karsintojen etenemistä ja mihin suuntaan joukkueilla liikehdintää vielä tapahtuu. Toistaiseksi varmaa tietoa on kuitenkin se, että FBC Turku tulee putoamaan 1.divisioonasta takaisin 2.divisioonaan, sekä se, että Sheriffien kakkosjoukkue nousee 3.divarista kakkoseen ensi kaudelle.

Kiitokset kaikille tahoille kuluneesta kaudesta, ja etenkin Iso Kiitos joukkueelle, ja joukkueen sekä seuran jokaiselle taustahenkilölle! Teidän kanssanne on ollut mahtavaa kulkea eteenpäin!

 

RS

06.01.2020Joukkueiden kuulumisia!
08.10.2019"Triplaviikonlopusta" kuusi sarjapistettä ja paikka Suomen Cupissa kahdeksan joukkoon!
29.09.2019Liiga-avauksesta voitto, tiistaina kotiavaus!
21.09.2019Edarin kausi käynnistyy huomenna!
21.09.2019Otteluliput ja kausikortti
03.09.2019U16- ja U17 tyttöjen maajoukkueleirillä Loiston väriä!
03.09.2019Naisilla hyvä viikonloppu Tukholmassa!
16.08.2019Loisto Cupissa jälleen urheilun juhlaa!
07.08.2019Loisto Cupin A-tyttöjen ennakko!
06.08.2019Loisto Cupin C-tyttöjen ennakko!
05.08.2019Loisto Cupin B-tyttöjen ennakko!
24.06.2019Loiston naisten kesäkuulumisia/farmiyhteistyö Wirmon kanssa!
05.05.2019Loiston tyttöjä U19 kesäleirille!
30.04.2019Eeva ja Henrika Latviaan U-16 maajoukkueen mukana
19.04.2019Loiston tyttöjä Tsekkiin maajoukkueen mukana!
15.04.2019Loiston A-tytöille upeasti suomenmestaruus!!
05.04.2019Loiston naisilla hyvät näkymät tulevaan kauteen!
27.03.2019A-tyttöjen välierävastustajaksi Pirkat, sarja käyntiin lauantaina!
25.03.2019A-tytöt upeasti välieriin!!
18.03.2019A-tyttöjen puolivärivastustajaksi rakas Wirmo naapurista!
05.03.2019Ennakko - Loisto vs LosB klo 19!
26.02.2019Suomen Cupin päätös: Loisto vs. Kapa-65
26.02.2019Naisten alkuvuosi 2019 - kurssi ylöspäin
19.01.201902:n Seppo Pulkkinen: Loisto vaarallinen vastustaja
18.01.2019Naisille vieraita Jyväskylästä: Tuplasti O2
07.01.2019Ennakko - Loisto vs Pirkat 9.1 klo 19!
01.01.2019Vuosi vaihtui, missä naiset ja tytöt menevät?
18.12.2018Naisilla voittoisa joulukuu
14.12.2018N1: Perjantai-ilta ja Steelers!
30.11.2018N1: Hatsina lauantaina Gardenille
25.11.2018Naisille 6 pistettä ja Cupin välieräpaikka!
15.11.2018Naisten sarjan kotiavaus viikonloppuna
12.11.2018Ulla, Minnie ja Iida voittamassa EFT-turnausta Sveitsissä!
29.10.2018Iida, Minnie ja Ulla maajoukkueen mukana Sveitsiin!
22.10.2018N1: Kausi on startannut
17.10.2018A-tytöillä kuuden pisteen avausviikonloppu!
14.09.2018Naiset aloittavat kauden Suomen Cupin peleillä
14.09.2018A-tytöt SM-sarjaan!
12.09.2018Eeva, Henrika ja Tuulia maajoukkeleirille!
23.08.2018Kauden kynnyksellä!
21.08.2018Loiston tyttöjä U-19 maajoukkueleirille+peleihin!
14.08.2018Loisto Cup pelattu mukavissa merkeissä!
04.08.2018Loisto Cupin ennakot!
07.06.2018N1/A- joukkue alkaa hahmottumaan!
29.04.2018Hieno kausi takana, uusi jo ovella!
05.04.2018Nea tyttöjen MM-kisoihin Sveitsiin!
17.03.2018N1: Haastattelussa Mila
16.03.2018Naiset päättävät runkosarjan Pirkkoja vastaan
13.03.2018Naisten runkosarja lähenee loppuaan
26.02.2018Runkosarjat lähenevät loppuaan kaikissa sarjoissa ja hiukan jo tulevaa!
19.02.2018Naisille jatkoaikatappio Salossa
13.02.2018Naisille Suomen Cupin pysti ja kaksi sarjapistettä
10.02.2018SB Vantaa sunnuntaina Gardenilla
09.02.2018N1: Haastattelussa Lotta
06.02.2018Naisille voitto Blue Foxista ja edessä uusi peliviikko
02.02.2018N1: Haastattelussa Elinda
02.02.2018Blue Fox naisten vieraaksi lauantaina
26.01.2018Naisille kotituplasta 3 pinnaa
24.01.2018Nea, Tuulia ja Ulla Tampereelle maajoukkueen mukana!
19.01.2018Naiset tuplasti Gardenilla
16.01.2018Naisille niukka tappio Steelersin vieraana
08.01.2018Naisilla onnistunut visiitti napapiirillä
18.12.2017Naiset päättivät vuoden voittoon Pirkoista
06.12.2017Sheriffs taipui Loistolle
06.12.2017N1: Haastattelussa Clara
05.12.2017 10:30Itsenäisyyspäivänä Loisto vs. Sheriffs
03.12.2017KaPa kaatui Gardenilla
30.11.2017N1: Haastattelussa Karo
29.11.2017Naiset kohtaa torstaina Kapa-65:n
21.11.2017Naisilla tappiollinen viikonloppu
18.11.2017N1: Haastattelussa Ronja
17.11.2017Naisilla tuplaviikonloppu: HuKu ja SB Vantaa
07.11.2017Naisille voitto Blue Foxin vieraana
27.10.2017N1: Paluu viime viikonloppuun
26.10.2017Nea Malmön EFT-turnaukseen!
16.10.2017Classic jatkaa 4.kierrokselle, Loisto Pikkufinaaliin!
14.10.2017N1: Haastattelussa Iida ja Petra
13.10.2017N1: Suomen Cup 3. kierros, vastassa Classic
11.10.2017Loiston kausi startannut mukavasti laajalla rintamalla!
09.10.2017Naisilla upea avausviikonloppu!
07.10.2017 13:00N1: Kapteeniston kommentit ennen sarja-avausta
06.10.2017N1: Lauantaina Santa´s United, sunnuntaina Steelers
04.10.2017Naisten 1. divisioona käyntiin!
18.09.2017Tuulia ja Ulla historian ensimmäiselle U16- tyttöjen maajoukkueleirille!
15.09.2017Suomen Cupin 2.kierros käynnistää naisten pelit
02.09.2017Loiston tyttöjä "maailmalla"!
27.08.2017A-tytöt upeasti SM-sarjaan!!
13.08.2017Pirkat mestariksi B-tyttöjen Loisto Cupissa!
08.08.2017B-tyttöjen Loisto Cupin ennakko
07.08.2017Loisto ja Wirmo ensimmäisen viikonlopun mestareiksi!
03.08.2017A-tyttöjen Loisto Cupin ennakko!
02.08.2017C-tyttöjen Loisto Cupin ennakko!
17.07.2017Hieno Prahan reissu takana!
23.06.2017FBC Loiston kesäkuulumisia + uusi pelaajavahvistus
19.05.2017Elinda, Nea ja Ulla U-19 maajoukkueleirille!
10.05.2017FBA alkaa, Loistolta vahva edustus United-joukkueissa.
26.04.2017Pelaamaan A- ja B-tyttöihin
25.04.2017Naisten try-outit alkavat!
20.04.2017B-tyttöjen huikea kausi päättyi Suomenmestaruuteen!!
13.04.2017B-tytöt SM-finaaliin, kaikki lauantaina hallille!

Näytä lisää »